Oulu auttoi Varsinais-Suomen kasvattia löytämään identiteettinsä

Emilia Käsmä, teksti

Sami Uusikylä, kuvat

Ymmärtääkö oulua muut kuin avojalakaset? Meeri Kivikallio muutti Ouluun opiskelemaan Varsinais-Suomesta ja järkyttyy vieläkin, jos puheenparressa kuuluu pohojoispohojalainen soundi.

Lähes kuusi vuotta sitten Meeri Kivikallion, 27, pienoinen muuttokuorma saapui Ouluun. Varsinais-Suomi vaihtui pohjoisen pääkaupunkiin opintojen takia, sillä etelän suuret kaupungit oli jo nähty.

”Koska olen koko ikäni pyörinyt eteläisen Suomen kaupungeissa, tuntui, että ne olivat liian lähellä kaikkea tuttua ja vanhaa. Veri on jotenkin aina vetänyt Pohjanmaan suuntaan – vaikken ajatellut, että ihan näin pohjoiseen”, Meeri nauraa.

Vuoden 2015 elokuun loppu oli helteinen, ja sää sai nuoren opiskelijan mielenkin aurinkoiseksi. Onneksi Oulu ei petä edes uusia kaupunkilaisia: tarpeeksi pian Perämeren hyytävät syystuulet puhalsivat arjen käyntiin.

Nyt sisämaasta ja maalta kotoisin oleva Meeri on jo sopeutunut tuuliseen rannikkokaupunkiin. Hän voi hyvällä omallatunnolla kutsua Oulua kodiksi, vaikka ”äänekästähän täällä on”. Kotiutumisessa ovat auttaneet tiivis – ja Meerin ihailtavan poikkitieteelliseksi kehuma – yliopistoyhteisö sekä esimerkiksi rescue-koira Doryn myötä löytynyt koirapuistoporukka. Karvaisen kaverin kanssa on löytynyt myös yksi Oulun parhaista asioista: meren jäällä käyminen talvella. Kunhan ei tuule liikaa, Meeri muistaa huomauttaa.

”Kunnon talvet ovat ehkä paras asia Oulussa. Myös vedestä elementtinä tykkäsin heti, se oli oikein sellainen vau-juttu.”

Oulun murrettakin voi ymmärtää

Pitkässä Suomessa puhekieli ehtii vaihtua moneen kertaan 600 kilometrin muuttomatkan aikana. Meeri kertoo, että kun elokuvateatterissa ensimmäisinä Oulun-viikkoina kysyttiin, että ”Istukko nää?”, leuka pääsi loksahtamaan. Onneksi murteen ytimeen on päässyt vikkelästi, eivätkä tekkiin-muodot, svaa-vokaali tai nää-pronomini enää hämmennä.

”Ja kyllä tässä suurimman osan ajasta on ihmisten puhetta ymmärtänyt.”

Suomen kielen maisteriopiskelijana Meeri tietää, että murrepiirteet tasoittuvat koko ajan Pohjois-Pohjanmaallakin: yhä useammin sanotaan pulloa eikä pullua ja ollaan ennemmin Oulussa kuin Oulusa. Melko kauas lounaismurteiden alueelta hän on silti ehtinyt.

”Välillä itsekin pelästyn, että kuulostinpa yhtäkkiä oululaiselta! Mutta minulla ei ole ollut selkeää murreidentiteettiä ennenkään, joten muutos ei ehkä ollut valtava” pohtii opintojaan viimeistelevä Meeri, joka muuten toimittaa työkseen ristikkolehtiä.

Kulkevatko murre ja muu identiteetti sitten käsi kädessä?

”Minusta tuntuu, että löysin maakuntaidentiteettini vasta, kun tulin Ouluun. Olin aina halunnut kotiseudulta niin paljon pois, että vasta muuttaessani aloin arvostaa varsinaissuomalaisuutta itsessäni. En ainakaan koe itseäni pohjoispohjalaiseksi, ja vaikka asunkin Oulussa, en voisi vastata olevani täältä, jos joku sitä kysyy.”

Kokonaisuutena Oulu on kuitenkin toivottanut Varsinais-Suomen kasvatin tervetulleeksi monilla hyvillä puolillaan. Parasta opiskelijalompakolle oli, että Oulussa omaan tilaan on varaa myös pienemmällä budjetilla. Myös luonto löytyy läheltä, eivätkä oululaisetkaan hassumpia ole – viis siitä, että ylleisgeminaatio lissää hämmentävästi konsonanttien määrää.

”Kaikkialla, ihan sama minne on mennyt, on ollut tosi hyvä vastaanotto. Ylipäätään oululaiset ihmiset ovat sellaisia rempseitä!”