Valokuvaajan kuvajainen

Marja Berisa, copywriter

Urboon kuvaava Antti J. Leinonen valittiin Vuoden kuvajournalistiksi 2020. Leinosta on kutsuttu pohjoisen kuvaajaksi, ja sitä hän onkin. Hyvän kuvaajan lahjat piilevät sosiaalisuudessa, tilannetajussa, huumorissa.

Antti J. Leinonen on juuri nauttinut lounaan – bensa-asemapatongin ja Pepsin. Ei ihan Michelin-tasoa, mutta ”oli siellä poroakin välissä”. 

Leinonen on työskennellyt freelance-kuvaajana kohta parikymmentä vuotta. Iiläinen kameravelho nappasi Kuvajournalisti 2020 -palkinnon kuvasarjalla, jossa nähtiin muun muassa koronan kurittamaa Lappia sekä suomalaissiirtolaisten Michiganissa asuvia jälkeläisiä. Palkintotuomariston mielestä Leinonen on kuvasarjallaan vahvasti ja koskettavasti läsnä ajankohtaisissa ilmiöissä. Kuvissa ihmisten elinympäristö on vahvasti esillä.

Valokuva voi olla mustavalkoinen, todellisuus ei

”Poikkeuksellinen vuosi näkyi kilpailukuvissa aihevalintoina, symboleina ja kuvaustavan muutoksena. Pandemia on tuonut lukuisia haasteita ja rajoituksia myös kuvajournalistien ja dokumentaristien työhön. Kuvaajat ovat löytäneet näissä vaikeissa olosuhteissa omat tapansa luoda vaikuttavia ja kiinnostavia valokuvia, jotka jäävät dokumenteiksi merkittävästä ajanjaksosta ja sen mukanaan tuomista muutoksista”, toteaa Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja Antti Yrjönen.

Leinonen vastaa kysymyksiin harkiten ja eri näkökulmia punniten. Kun häneltä kysytään, millainen on hyvä valokuvaaja, ensireaktio on nimikkeen ’valokuvaaja’ määritteleminen. Asiat eivät ole mustavalkoisia. 

”Jollekin se voi olla sitä, että on hyvä markkinoimaan ja paketoimaan osaamisensa tuottavaan muotoon. Toiselle voi olla tärkeintä se, mitä kuvalla pystyy välittämään. Hyvä kuva viestii sellaista, mitä ei heti näe tai mitä on vaikea ilmaista sanoin.”

Leinosta on kutsuttu pohjoisen kuvaajaksi, ja sitä hän onkin. Lumi, jää, meri ja pohjoisen ihmiset ja pohjoinen luonto – näitä Leinonen kuvaa mielellään. 

Miten käsittelet vaikeita kuva-aiheita?

”Olen elämäni aikana kuvannut sen verran paljon, että tuskin on olemassa aihepiiriä tai teemaa, jota en pystyisi tai haluaisi kuvata. Riippuu paljon asiayhteydestä ja siitä, miksi kuvataan.” 

Toki vaikeitakin keikkoja tulee vastaan. Eräs sellainen oli kuvata raiskauksen uhri. Rikoksen kohteeksi joutunut nainen halusi kertoa oman tarinansa omilla kasvoillaan. 

”Yleensä haastavissa kuvaustilanteissa auttaa, kun unohtaa kiireen ja tekee työnsä ajan kanssa.”

Myös vuoden 2020 Henkilökuva-palkinnon voittanut Leinonen sanoo, että valokuvausta mystifioidaan liikaa. Tekniikan oppii kuka tahansa – hyvän kuvaajan ominaisuuksia voivat olla vaikkapa sosiaalisuus, tilannetaju ja huumori. Toki tietynlainen valon taju sekä avaruudellinen hahmottaminen auttavat. 

Urboon Leinonen kuvaa, koska ”kysyttin mukaan”.  

Kuva ei ole laitteesta kiinni

Mistä erottaa, onko linssin takana ammattilainen vai someamatööri? 

”Ei välttämättä mistään. Ei tähän ole yksiselitteistä vastausta. Olen kuullut, että  amatöörit pyyhkivät linssinsä mikrokuituliinaan ja ammattilaiset taas paidanhelmaan.”                                                         

Kamera on työkalu, jota kukin voi käyttää oman persoonansa ja vahvuuksiensa ehdoilla ja luoda näin jotakin, josta voi olla ylpeä, Leinonen jatkaa. 

Leinosen tärkeimmät valokuvat löytyvät kotialbumista. Julkisista töistään hän nostaa esille Perämeren kalastajien elämää kuvaavan sarjan otoksen, jossa mies roikkuu puolittain veneen ulkopuolella ja setvii sotkeentunutta verkkoa. 

”Se on eräänlainen kulminaatiopiste mun uralla. Se on yksinkertainen ja samalla sekä lämmin että humoristinen.”

Kuvaussession tai pidemmän projektin jälkeiset tunnelmat lienevät tuttuja kaikille luovalla alalla puurtaville. Leinonen sanoo, että joskus keikan jälkeen olo on hetkellisesti epävarma. 

”Olisiko sittenkin pitänyt tehdä jotain toisin tai keksiä se pyörä uudestaan. Yleensä auttaa, kun nukkuu yön yli ja antaa ajatusten rauhoittua.”