TikTok on niin hyvä, että voit lopettaa muun somen käytön

Uusia näkökulmia elämään, jopa liikuttavaa samastumista ja korvaamatonta yhteisöllisyyttä. Mutta myös vihakommentteja, kohuja ja kauhuvideoita. Urbo tapasi ja syvähaastatteli kolmea erilaista tiktokkaajaa Oulusta. Heidän viestinsä on selvä: TikTok on paljon syvällisempi kuin luullaan, ja sen käytön aloitettuasi et kenties tarvitse enää mitään muuta mediaa.

Laurahoo-tiktokkaajalla on 61 000 seuraajaa, melkein yhtä paljon kuin Rovaniemellä on asukkaita.

Oulussa voi naapurissasi asua tiktokkaaja, jonka komediavideota katsoo yhtä moni kuin kokonaisella Provinssirock-festivaalilla käy kolmen päivän aikana ihmisiä, eli noin 60 000. Tuo 60 000 on kuitenkin TikTokin mittayksiköissä vielä maltillinen määrä, sillä Suomen tunnetuimman tiktokkaajan, kruunupyyläisen 20-vuotiaan Jennifer Käldin, seuraajamäärä muistuttaa enemmän Suomen asukaslukua kuin yhtäkään festaria: 4,5 miljoonaa.

Jos vielä luulit, että TikTok on vain lasten ja nuorten kevyt ja näppärä tanssisovellus, niin olit väärässä. Sovellus on yllättävän syvällinen, koska sen kautta pääsee melkein vahingossa ja pyytämättä syvätutustumaan erilaisten ihmisten elämään kuin omasi on: esimerkiksi kuuron, Pohjois-Koreassa Kim Jong-unin valtakunnassa asuneen, pohjoissuomalaisen hitsaajan tai vaikkapa leikkauksiaan yksityiskohtaisesti esittelevän plastiikkakirurgin maailmaan ja arkeen.

Parasta eivät kuitenkaan ole yksittäiset videot, vaan ihmiset. TikTokin luoma yhteisö tuo turvaa ja samastuttavuutta, ja maailman tapahtumat käydään videoiden muodossa läpi kenties jo ennen kuin ne luetaan vanhasta perinteisestä mediasta. Mutta sovelluksessa on myös kiusaamista, sisäisiä kohuja ja pelottavia videoita, joilta ei oikein voi oikein suojautua ennen kuin ne on jo nähnyt.

Mutta miksi TikTokiin kaivataan juuri nyt 80-vuotiaita isoäitejä?

Urbo tapasi ja syvähaastatteli kolmea erilaista oululaista tiktokkaajaa, jani.aleksia, Laurahoota ja henriikkar:ää. Mukana on myös Tolonenandreaksen bonushaastattelu.

Nolla seuraajaa, video voi silti näkyä miljoonille

Vaikka on kyse TikTokista ja tiktokkaajista, aloitetaan Instagramista. Oletusarvoisesti kun avaa Instagramin sovelluksen, feedi näyttää uusimmat kuvat kaikilta, joita siellä seuraa. Jos haluaa löytää jotain aivan muuta, sitä pitää erikseen mennä etsimään Löydä-osiosta, klikkailla kuvia auki.

TikTok toimii aivan eri tavalla, ei yhtä seuraajakeskeisesti. Kun avaa TikTokin, ei välttämättä näe häivähdystäkään omista seurattavistaan. Sen sijaan etusivulla alkaa saman tien pyörimään yksittäinen video joltakulta käyttäjältä, josta ei ehkä ole koskaan kuullutkaan. Video voi olla meemi, parodianäytelmä, vakava kertomus tai esimerkiksi lifehack, pieni käytännön niksi elämää varten.

Jani.aleksin some-elämä on edennyt samaa reittiä kuin monen muunkin tässä ajassa kasvaneen. Ensin hän oli paikalla Facebookissa, sitten Instagramissa ja lopulta kolme vuotta sitten TikTokissa. ”TikTokin myötä muut sovellukset menettivät merkitystään.”

Mitä enemmän jonkun videolla on näyttökertoja ja kommentteja, sitä todennäköisemmin se tulee näkymään jonkun toisen etusivulla, esimerkiksi juuri sinun.

Ajan saatossa sovelluksen algoritmi oppii, minkälaisista videoista kukin on kiinnostunut. Se näyttää jatkossa enimmäkseen siihen sopivia videoita, mutta välillä se esittelee outoja ehdotuksia. Useimmiten se osuu oikeaan, ja sisältö on kiinnostavaa ja viihdyttävää. Aina ei voi kuitenkaan tietää, mikä video seuraavaksi on tulossa. Jos et olisi halunnut nähdä videota Texasin lumimyrskyssä jäätyneestä akvaariosta, on jo liian myöhäistä.

Koska TikTok ei ole yhtä seuraajakeskeinen kuin monet muut somet, kaikki tämä johtaa kiinnostavaan asetelmaan. Vaikka käyttäjällä ei olisi yhtä ainutta seuraajaa, algoritmi voi heittää hänen videonsa pyörimään 5 miljoonan muun käyttäjän etusivuille.

Jani.aleksi: ”Tasavertainen aloitus”

”TikTokissa kaikilla on tasavertainen aloitus”, kommentoi jani.aleksi. Hän on Jani Huhtakallio, 19, tiktokkaaja ja levyseppähitsaajaopiskelija Oulusta. Moni hänen videoistaan on kerännyt yli 120 000 näyttökertaa, enemmän kuin Wembley Stadiumille mahtuu katsojia. Huhtakallion seuraajiksi on ilmoittautunut 54 200 ihmistä.

Tämä Janin mainitsema tasavertaisuus johtaa koukuttavaan tunteeseen: voisiko juuri minun smile challenge -videoni menestyä siksi, että se on niin hauska, vaikka en olekaan mikään influensseri? Tai jos ei tämä video menesty, niin menestyisikö seuraava?

Ajatus on aloittelijan. Kokeneempi tiktokkaaja, kuten Jani, tietää jo suunnilleen, mitkä hänen videonsa lähtevät leviämään ja mitkä eivät.

Jani.aleksin tiktokit käsittelevät jännittämistä, parisuhteita, seksiä, mokia sosiaalisissa tilanteissa, pikkujonne-aikoja. Kaikenlaista samastuttavaa.

Jani.aleksi kertoo kirjoitelleensa biisejä ja aikovansa tuottaa musiikkia tulevaisuudessa. ”Ne menevät aika lailla räppigenreen, suomeksi ja englanniksi.”

”Ihmiset tykkäävät löytää itsensä videoista”, Jani sanoo.

Ideat jani.aleksin videoihin eivät tule mieleen kesken elämän kovien tilanteiden, vaan yleensä tiktokkia selaillessa soundin perusteella. Tulee mieleen, että tähän suosittuun John Mulaneyn ääneen sopisi omakin video siitä, mitä tekosyitä jännittämiseen voi olla. TikTokissa samat äänet kiertävät ja käyttäjät tekevät oman versionsa niiden päälle. Eri äänet trendaavat eri aikoina.

Soundien taitava käyttö onkin yksi niksi siihen, miten videon näkisi mahdollisimman moni.

”TikTok on tulenarka paikka, koska siellä on niin paljon ihmisiä. Kannattaa vähän zoomailla, mihin jalkansa laittaa.”

Jani Huhtakallio, 19

”Joskus saatan katsoa niin, että jokin ääni pärjää hyvin ja se on trendaava ääni, voisi tehdä videon siihen. Videokin pärjää paremmin.”

Mitä muita sisäpiirin tietoja TikTokista kannattaisi tietää?

Vaikka TikTokissa osa videoista on päättömiä, osa vakavia ja osa opettaa jopa hämmästyttäviä asioita, TikTokista ei Huhtakallion mukaan tiedä vielä mitään, ennen kuin on tutustunut yhteisöön. Yhteisöstä saadaan turvaa ja kavereita ja sen avulla käydään läpi päivän kärventävimmät uutisaiheet, black lives matterista Kiinan uiguurileireihin. Tästä kertoo pian lisää Laurahoo, toinen oululainen tiktokkaaja.

Palataan kuitenkin vielä Janiin.

Yhden kerran jani.aleksi on joutunut vaikeuksiin oikeassa elämässä TikTokin takia. ”Kempeleen kunta huomautti siitä, kun kävimme tolonenandreaksen kanssa kuvaamassa TikTok-sarjaa hylätyssä tehtaassa. Tehtaassa oli sortumavaara, ja ei pidä näyttää lapsille esimerkkiä, että miten sinne rakennukseen pääsee.”

”TikTokin sisällä on omat uutiset, kuten vaikka mitä jokin toinen tiktokkaaja on tehnyt. Isoimmista kontentin tekijöistä tehdään videoita. Se voi johtaa cancel-kulttuuriin”, Jani kertoo.

Esimerkiksi tammikuussa eräs tunnettu tiktokkaaja lähti ulkomaille korona-aikana eikä käyttänyt maskia. Siitä hän kyllä sai kuulla, sillä monet tekivät videoita hänestä.

Cancel-kulttuuri ja toksisuus ovat Janin mielestä TikTokin huonoimmat puolet. Eihän kukaan haluaisi joutua maalitetuksi.

”Mihinkään ei ole pakko alkaa”

”TikTok on tulenarka paikka, koska siellä on niin paljon ihmisiä. Kannattaa vähän zoomailla ja katsoa, mihin jalkansa laittaa”, Jani sanoo.

Perusjärjellä pärjää pitkälle, mutta joillakin saattaa silti mennä vitsi helposti ihon alle. Ylimääräinen hienotunteisuus ei ole koskaan pahaksi.

”Saatan katsoa, että jokin ääni pärjää hyvin, ja se on trendaava ääni. Videokin pärjää paremmin.”

Jani Huhtakallio, 19

”On tullut varovaisuus, että eihän pahoita kenenkään mieltä. Painotan jossain kohtaa videossa, biossa tai kommenteissa, että ei ole tarkoitus loukata ketään. Tai saatan katsoa videoni uudestaan ja todeta, että on ehkä hyvä lisätä kommenttiin, että tämä oli vitsi”, Jani kertoo.

”Mutta siihenkään ei ole pakko alkaa. Saat aina tehdä, mitä itse haluat”, hän lisää.

TikTokissa on omat sisäpiirin vitsinsä, jani.aleksi kertoo. Esimerkiksi hiljattain eräs Lassi lopetti tekemästä tanssitiktokkeja. Yksi tansseista oli Last Forever. Nyt kaikkien videoihin kuuluu aina kommentoida ”milloin last forever”.

Entä minkälaisia ihmisiä TikTokiin sitten kaivattaisiin lisää? Jani.aleksin mielestä ikäihmisiä näkyy TikTokissa harvoin, mutta jos heitä siellä on, niin heitä kunnioitetaan enemmän kuin nuorempia käyttäjiä.

”Jos olet 80-vuotias ja tiedät joitakin nuorten juttuja, niin tulet melko varmasti menestymään TikTokissa”, Jani sanoo.

Laurahoo: Kuinka kaupungit kävelevät

Laurahoota kiinnostavat kaikki universumi- ja avaruusjutut. ”Olen katsonut paljon dokumentteja. On kiehtovaa, miten paljon avaruudessa on sellaista, mitä aivot eivät pysty käsittämään, kuten mustat aukot. Stephen Hawking oli suuri idolini.

Laurahoo-tiktokkaajan kaupunkiparodiat tietää jokainen aloittelevakin sovelluksen käyttäjä. Oikeassa elämässä hän Laura Huhta, 27-vuotias nuorisotyöntekijä Oulusta.

”Kuinka eri kaupungit kävelevät”-videoita on katsottu 170 000 kertaa. Seuraajia Lauralla on se 61 000.

Videoillaan Laura on imitoinut riemastuttavan tunnistettavasti eri kaupunkien tunnetiloja. Mukana kävelemässä ovat niin neuvostoharmaa Kouvola, hienostunut bisneshenkilö Vaasa kuin hupparipäinen Espookin.

Oulu oli tietenkin ilmeisin, sillä Laura on asunut täällä nollavuotiaasta lähtien. Vaikka kaupunki on eteenpäinmenevä ja uutta keksivä, niin säälimätön sää määrittää kaikkea.

”Aina tuulee ja saa kävellä huppu päässä, katse maassa. Sanotaan, että on Oulu-ilme, kun tuiskeessa ja tuiverruksessa määrätietoisesti marssii menemään”, Laura kuvailee.

Arkisin Laura aloittaa päivänsä heräämällä tarkoituksella pari tuntia liian aikaisin ja selailemalla rauhassa TikTokia. Moni miettii, viitsisikö ladata TikTokia puhelimeensa, kun muukin some vie jo niin paljon aikaa. Kuultuaan tämän Lauraa alkaa hymyilyttää.

”Aina tuulee ja saa kävellä huppu päässä, katse maassa. Sanotaan, että on Oulu-ilme, kun tuiskeessa ja tuiverruksessa määrätietoisesti marssii menemään.”

Laura Huhta, 27

”Kyllä siinä niin käy, että TikTok on sitten se pääsovellus, jota selaa. Ne muut jäävät helposti ylimääräisiksi.”

Syitä ovat ensinnäkin nämä: TikTok on erityisen koukuttava, ja sen sisältö tuntuu aidolta ja kiinnostavalta.

Koukuttavuuspuoli perustuu siihen, että tutkijoiden mukaan TikTok antaa aivoille jatkuvia pikku palkintoja ja hyvänolontunteen pyrskähdyksiä. Efekti on sama kuin piristeiden käytössä ja rakastumisessa. Samaa on puhuttu somesta ennenkin, mutta TikTok vie tämän ominaisuuden vielä seuraavalle tasolle.

Astetta aidompi sovellus

”Koukuttavuus on TikTokissa vitsikin. Että vaikka aikoisi katsoa vain pari videota, aina menee kaksi tuntia. On hyvä varoa, ettei TikTok korvaa kaikkea muuta elämää”, Laurahoo sanoo.

”TikTokissa ideat saa toteutettua nopeasti”, Laurahoo sanoo. Sovellus on niin helppo hallita, eikä hienon videon tekoon tarvitse osata käyttää elokuvantekijöiden välineitä.  Laura ottaa yhden otoksen noin kymmenen kertaa. Video on valmis sitten, kun se vastaa tarpeeksi sitä mielikuvaa, joka hänellä aluksi oli.

Kiinnostavuudesta Laura miettii, että TikTok on paljon monipuolisempi kuin luullaan. Somemaailmassa on varsin tervetullutta, että ihmiset uskaltavat ilmaista itseään aidommin kuin ennen. Moni tiktokkaaja pitää esimerkiksi Instagramia pinnallisena.

”Ihminen voi tiktokata arkisista tai huonoistakin asioista. Elämä ei ole aina vain kivaa”, Laura sanoo.

Samastuminen erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin onkin TikTokissa oleellista. Vastaan saattaa tulla esimerkiksi jostakin sairaudesta kärsivä, joka näyttää videoita omasta tavallisesta arjestaan ja haluaa samalla levittää tietoisuutta aiheesta. Lieventää ennakkoluuloja niin.

Ihminen tuntuu Lauran mielestä lähestyttävältä, kun hänet näkee videolla, ja kommenteissa on helppo kysellä häneltä lisää.

Keskustelu yleensäkin jatkuu kommenteissa.

”Nuorten ihmisten keskuudessa paljon kommentoidaan ja viestitään. Vanhemmat käyttäjät ovat hiljaisia seuraajia”, Laura miettii.

Kommentoinnista löytyy paitsi TikTokin suola myös kipein puoli. Kiusaamista ja ilkeilyä näkyy kommenteissa paljon. Yksi Lauran videoiden idea onkin saada somekiusaamista vähennettyä ainakin vähän.

”Jos haluat kommentoida jollekin jotain ikävää, niin mieti, että mistä se johtuu. Mitä sinä siitä saat, jos tuotat toiselle ihmiselle pahan mielen.”

Laura Huhta, 27

”Jos tulee olo, että haluat kommentoida jollekin jotain ikävää, niin mieti, että mistä se johtuu. Mitä sinä siitä saat, jos tuotat toiselle ihmiselle pahan mielen.”

Jos tulee kiusatuksi, ei kannata pelätä blokata kiusaajaa tai poistaa ikäviä kommentteja. Laura on päättänyt vastata jotain vihakommentteihin, jotta voisi näyttää, että kommenttien saaja on aina oikea ihminen.

”Monesti sitten tulee, että ai sä näit sen oikeasti, en mä tarkoittanut.”

Laurahoon mukaan TikTokissa voi ilmaista itseään niin kuin haluaa, ja aina löytyy yleisö. Erilaisia käyttäjiä on niin paljon. Jos ei tunne saaneensa koomikonlahjoja, niin voi vaikka ottaa jonkin taidon, jossa on hyvä, esimerkiksi kitaransoiton, ja alkaa tehdä siitä opetusvideoita.

Toisaalta TikTokin yhteisöllisyys on juuri sitä, jota on vaikea ymmärtää, ellei ole sitä itse kokenut. Yksi esimerkki tästä ovat sisäpiirijutut. Lauralle itselleen TikTokin yhteisö on melkein tärkein lähde kuulla ja oppia uutta.

”Kuulen uutisista TikTokissa monesti jo ennen kuin luen niistä muualta”, Laura sanoo.

Kun niin suomalaiset kuin eteläamerikkalaisetkin tiktokkaavat samasta aiheesta, tulee olo, että ei ole yksin asian kanssa. Maailman ihmiset ovat samassa veneessä. Samalla maailmankuva avartuu.

”Viimeksi minua liikutti video Pohjois-Koreassa eläneestä naisesta, joka kertoi, millaista elämä siellä oli ollut.”

Ei lööpeissä?

Yhteisöllisyys leviää sovelluksen ulkopuolellekin, sillä eri kaupunkien tiktokkaajat myös tapaavat toisiaan ja tekevät asioita oikeassa elämässä. Laurakin tuntee esimerkiksi seuraavaksi tässä jutussa esiintyvän Henriikkar:n.

”Tiktokkaajien kanssa voi jutella myös tiktokista. Se on vähän erilaista kuin muiden kavereiden kanssa.”

”Kuulen uutisista TikTokissa monesti jo ennen kuin luen niistä muualta.”

Laura Huhta, 27

Perinteisestä mediasta voi tehdä huomion, että tiktokkaajat todella harvoin näkyvät iltapäivälehtien lööpeissä tai ovat muutenkaan sanomalehtien suosikkikommentaattoreita aiheisiin. Mutta nuoret ihmiset, tiktokissa olevat, tunnistavat Lauran kaupungilla. Se on hänestä suloistakin.

”Tytöt sanoivat, että minun pitäisi alkaa tekemään omia tiktokkeja. Laittaa sitten vaikka emojin oman naaman päälle, jos ei halua omilla kasvoillaan olla”, Henriikka Pasanen kuvailee.

Ja jos TikTokin sisältä jotakuta pyydetään perinteisempään mediaan haastateltavaksi, sitä pidetään eräänlaisena kunnianosoituksena. Joku TikTokin ulkopuolelta on huomannut sen työn, jota tiktokkaaja videoillaan tekee.

Vaikka katsojamääriä tuleekin seurattua, niin maine ja kunnia eivät kuitenkaan Lauran mielestä ole tiktokkaajan elämän tarkoitus.

”Jos saa ilmaistua itseään ja samalla tuotettua jollekulle hyvän mielen, niin silloin tuntee onnistuneensa”, Laura sanoo.

Henriikkar: ”Joku muukin on ajatellut näin”

Puolitoista vuotta sitten keväällä oululainen Henriikka Pasanen vannoi, ettei koskaan lataa puhelimeensa TikTokia. Nyt 23-vuotiasta luokanopettajaa saatetaan lähestyä kaupungilla, että oletko sä se tiktokkaaja.

Yksi Tiktokin kiinnostava puoli on, että kaikki sisältö on uutta, Henriikka Pasanen sanoo. Yksikään video ei tule käyttäjän etusivulle kahta kertaa.

”Sovellus oli ensin poikaystävällä. Sanoin hänelle, että miksi sulla on tuo sovellus, aika nolo”, Henriikka sanoo hymyillen.

Meni pari kuukautta, joiden aikana Henriikka katseli poikaystävän kanssa videoita. Sitten hän latasi sovelluksen, nöyränä ja vähin äänin.

”En puhunut poikaystävälle mitään. Kyllä hän sen sitten olan yli huomasi.”

Meni jonkin aikaa, ennen kuin Henriikka päätti tehdä omiakin videoita. Se tapahtui eräällä kisamatkalla, yhdessä valmentajaparin kanssa. Henriikka kisaa joukkuevoimistelussa kilpasarjassa.

”Sovellus oli ensin poikaystävällä. Sanoin hänelle, että miksi sulla on tuo sovellus, aika nolo.”

Henriikka Pasanen, 23

Valmennettavat tytöt opettivat parille tanssin jossain perähikiällä huoltoasemalla. He olivat huoltoaseman ainoat asiakkaat.

”Tytöt sanoivat, että minun pitäisi alkaa tekemään omia tiktokkeja. Laittaa sitten vaikka emojin oman naaman päälle, jos ei halua omilla kasvoillaan olla”, Henriikka virnistää.

”Mitä jos vetäisin astiat matalaksi”

Nerokkaasta vinkistä huolimatta Henriikka päätti alkaa tehdä tiktokkeja omilla kasvoillaan. Hän halusi rikkoa sitä oletusta, ettei opettaja voisi olla Tiktokissa. Samalla hän halusi uudistaa vanhanaikaista käsitystä ylimaallisesta auktoriteettiopettajasta, jonka elämän pitäisi olla kokonaan yksityistä ja piilossa opiskelijoilta.

”Oppilaat sanovat, että olet ihan erilainen TikTokissa kuin opettajana”, Henriikka kertoo.

Tiktokkaaja Henriikkar ei avaa sovellusta joka päivä. ”Jos katson sovellusta illalla, innostun ideioista ja muutun liian aktiiviseksi. On parempi tehdä jotain rauhallisempaa, kuten lukea kirjaa.”

”Mutta en minä nyt koulun käytävillä voi kävellä mitään TikTok-tanssia tehden. Tai voisin kyllä, mutta en silti tee niin.”

Henriikkar-tiktokkaajan sisältö on suunnattu nuorille ja lapsille. Yhdessä sarjassaan hän esittelee esimerkiksi sattumanvaraisia ajatuksia, joita aivot saattavat tuottaa. On ihan normaalia ajatella mitä vain, eikä ihmisiä voi tuomita ajatusten perusteella.

”Tiktok on rennompi paikka, jossa pystyy antamaan itsestään vähän enemmän. Pääsee ihmisen persoonan taakse.”

Henriikka Pasanen, 23

”Kerran kaupassa tuli ajatus, että mitä jos vetäisin nuo kaikki astiat tuosta matalaksi, ja kuuluisi vain helinää. Mietin, että varmasti joku muukin on joskus ajatellut näin.”

Mutta ensimmäinen tiktokki, joka Henriikkar:ltä meni viraaliksi, oli ”valitse hahmosi”-video korona-ajalta. Se sai yli 10 000 katsojaa, mikä tuntui älyttömältä.

”Oli ihmeellistä, kuinka moni on katsonut videoni. Päivitin sivua, ja katsojamäärä koko ajan vain nousi.”

Henriikkar:n mielestä Tiktok voi olla opettajallekin hyvä paikka, koska silloin pysyy lähempänä nuorten ihmisten ja oppilaiden elämää. ”Voi myös näyttää mallia, miten somessa ollaan.”

Seuraajia henriikkar:llä on nyt noin 26 000. Hän on muiden tiktokkaajien kanssa samaa mieltä siitä, että sovellus on koukuttava. Silti tiktokkeja voi hyvin tehdä, vaikka ei edes avaisi sovellusta joka päivä. Jokainen käyttäjä on lopulta oma yksilönsä.

”Tiktok on rennompi paikka, jossa pystyy antamaan itsestään vähä enemmän, kuin jos julkaisisi pelkkiä kuvia. Pääsee vähän enemmän ihmisen persoonan taakse”, Henriikka tiivistää.

”Jos olen tavannut oululaisia tiktokkaajia, niin on heti tullut vaikutelma, että olet ihan samanlainen kuin tiktokissa.”

Toimituksen huomio! Nyt haastatellut henkilöt eivät ole Oulun ainoat tiktokkaajat. Muita ovat esimerkiksi arjestaan teräviä huomioita tekevä Emmakristiina, uimari Henna Haipus, elämää ja parisuhteita käsittelevä anniinarissanen sekä taikuri eliaskvisti.

Andreas Tolosen lisähaastattelu: Voiko sosiaalisella medialla elättää itsensä?

Oululaisella Andreas Tolosella, 19, on kysymykseen selkeä vastaus: kyllä voi.

”Jos haluaa alka tehdä jotain omaa juttua ja esimerkiksi oma perhe tai kaverit sanovat, että ei kannata, se on mahdotonta, niin jatka vaan eteenpäin. Ne tulevat olemaan sinusta ylpeitä sitten, kun lopulta menestyt siinä, mitä teet.”

Kempeleessä syntynyt Tolonenandreas on Oulun seuratuimpia tiktokkaajia yli 180 000 seuraajalla. Osa hänen tuloistaan tulee TikTokin lisäksi myös Youtubesta. Jos aikoo tehdä somella elantonsa, niin kannattaa olla ainakin nuo molemmat ja ylipäänsä mainostaa omia somekanaviaan ristiin kaikissa kanavissa.

”Jos oma perhe tai kaverit sanovat, että ei kannata, niin jatka vaan eteenpäin. Ne tulevat olemaan sinusta ylpeitä sitten, kun lopulta menestyt siinä, mitä teet.”

Andreas Tolonen, 19

”Tällä hetkellä Tiktokista tulee hieman enemmän tuloja kuin Youtubesta. Intin takia en ole voinut niin paljoa julkaista videoita. Mutta kyllä Youtube tulee olemaan pääsääntöinen tulon lähde jo lähitulevaisuudessa”, Tolonen raportoi sähköpostilla. Urbo ei päässyt tapaamaan Andreasta, sillä hän on tällä hetkellä suorittamassa asepalvelusta.

Tulot koostuvat Youtuben näyttökerroista, ja TikTokissa ja Youtubessa tuloja saa myös yhteistöistä yritysten kanssa. Tiktokissa rahaa ei saa suoraan näyttökerroista, vaan pelkästään yhteistöistä. Eli käytännössä omassa TikTok-videossaan voi mainostaa esimerkiksi kuulokkeita ja saada yritykseltä siitä rahaa.

”Kannattaa pikkuhiljaa aloittaa”

Andreas kertoo, että tulojen määrä Tiktokissa voi olla muutamasta satasesta jopa tuhansiin euroihin kuukaudessa riippuen siitä, paljonko tekee yhteistyövideoita. Tiktokkaajien keskuudessa yleisesti hyväksytty summa on, että yhdestä mainoksesta pyytää palkkioksi 300 euroa.

”Youtubessa suomalainen voi tienata muutamista sadoista useisiin kymmeniin ja satoihin tuhansiin vuodessa, riippuen todella monesta asiasta, kuten näyttökerroista, millaisia videoita teet, kuinka pitkiä videoita teet, tilaajien määrä ja muuta”, Tolonen sanoo.

Tolosella on vielä kannustava tarina kerrottavanaan. Hän oli aina halunnut tehdä videoita ja ilmaista itseään niillä, mutta häntä pelotti liikaa, mitä muut ajattelevat. Sitten hän vain alkoi tehdä videoita, osittain siksi, että pystyisi voittamaan pelkonsa.

”Ihmisellä on vain yksi elämä, ja tuskin haluat antaa muiden päättää, mitä teet elämälläsi ja mitä et. Kannattaa pikkuhiljaa aloittaa. Pelon yli pääsee vain tekemällä.”

Juttua varten on haastateltu myös TikTokia tutkinutta Vaasan yliopiston tutkijaa Mona Khattabia.

Katso myös: Tutkijat: Nuorten median käyttö on muuttunut, ja uutisointi TikTokista on vielä liian kielteistä